Hellyys-, halaamis- ja lötköttelypiirteitä
Olin vuoden vanha, kun äitini kirjasi muistiin, millainen ihminen minusta oli tulossa: ”selviä hellyys-, halaamis- ja lötköttelypiirteitä”. Pari vuotta myöhemmin samaan muistikirjaan raportoitiin omapäisyydestäni: jos minua kiellettiin, vastasin ”joo joo” ja tein kuten olin aikonutkin.
Nämä kirjaukset kertovat minusta edelleen paljon. Hellyys on ensisijaista ja nautiskelu vallankumouksellista. Normien vastaisuus ei saa olla este oikein tekemiselle.
Aikuinen nainen, jota ei tarvitse kannatella
Kun tapaat minut, tapaat kokonaisen ihmisen. En halua tehdä mitään, missä en voi olla läsnä rehellisesti. Kutsun sinua kokeilemaan samaa: tulemaan nähdyksi ja kohdatuksi juuri sinuna, kokonaisena ihmisenä.
Oma seksuaalisuuteni on hyvin hallussani eikä minua tarvitse kannatella tai ujostella. Olen tässäkin suhteessa rehellisesti läsnä, sinun puolellasi ja sinua varten.
Ota
yhteyttä.
H-sana on rehellistä, älyllistä, lempeää ja intiimiä puhetta seksuaalisuudesta kaikessa sen kauneudessa ja tärkeydessä.
H-sana käsittelee nimensä mukaisesti aiheita, joista on totuttu keskustelemaan kiertoilmaisuilla ja kikatellen. Tiian omien ajatusten lisäksi esille pääsevät hänen toinen toistaan kiinnostavampien vieraidensa näkökulmat ja kokemukset.